I'm dreaming of a Black Christmas


Okei, en sanan varsinaisessa merkityksessä toivo mustaa joulua. (Lunta tänne ja äkkiä!)
Sisustuksessa on kuitenkin jo pitkään painottunut musta ja harmaan eri sävyt, jota hieman vain piristän viherkasvien myötä vihreydellä. Nyt tämä musta teema saa jatkua joulun koristeissakin, koska se nyt vaan on niin tyylikäs!

Viime viikolla muistin, että joulu jo kolkuttelee ovella ja joulukuun lapselle se tarkoittaa sitä, että ihan hyvin voi jo lokakuussa laitella joulua. Siispä suuntasin viikon ainoana vapaapäivänä jo aamutuimaan kaupoille metsästämään huonekuusta. Kyllä! Aamulla. Heräsin vapaaehtoisesti aamutuimaan, jotta voin viedä puoliskon töihin ja näin ollen saan auton käyttööni. 




Kun keksin jonkun uuden idean, se usein täytyy toteuttaa ASAP. Niinpä tämäkään huonekuusi ei voinut odottaa kotiutumistaan. Hyvä, että nukutuksi sain yöllä kun puhkuin intoa lähteä Plantageniin. Kolmenkympin lähestyessä sitä ilmeisesti hurahtaa kaikenlaisiin juttuihin - mulle ne tällä hetkellä on nää viherkasvit, joista en vielä vuosi sitten ymmärtänyt saati perustanut pätkääkään.

Seuraavana aamuna siis suuntasin kukkakaupoille ja tämä ultimaattisen söpö yksilö löysi paikkansa meidän olohuoneesta. Se sai yllensä pienen ledivalovaijerin sekä pari vuotta sitten ostetut mustat pienet joulupallot - niin söötti!

Että tämmöistä tämä hurja elämä näillä leveysasteilla tänä syksynä - suurimpia ilon aiheita aiheuttavat tällaiset pienet asiat ja valon synkkiin päiviin tuo huonekuusen ledivalot ja kynttilät. Jotenkin sitä yrittää selvitä tästä pimeästä ajasta, kunnes lumi taas valaisee hieman päiviä.

Tsemppiä kaikille muillekin, jotka taistelevat tän pimeyden kanssa! Etsitään se joulufiilis niistä pienistä jutuista ja nautitaan oleilusta. Keväällä kerkeää taas vöyhöttää!


Short & Sharp:

Started to prepare Xmas at home last week. Couldn't resist this cute little spruce, look at it!

2 comments

  1. Musta joulu ei näytä ollenkaan hullummalta! :) Kasvit onneksi toimivat ympäri vuoden, eikä sitä jouluakaan enää ole pakko viettää vain punaisen ja vihreän väreissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aivan, todella viihtyisän joulutunnelman saa näinkin! :)

      Delete